Tervetuloa takaisin

Hän katsoo kirjettä kädessään, eikä vieläkään avaa sitä. Hän tietää jo, mitä lapsena kirjoitti itselleen.  Ei jokaista sanaa, mutta yhden lauseen, joka on kantanut vuosien halki kuin hauras lupaus. 

Hän muistaa nyt, ettei koti koskaan ollut se, mitä hän pakeni. Talon seinät eivät satuttaneet, eivät hiljaiset huoneet. Siellä oli lämmin valo ja ikkunan takana syreeni, joka kukki joka kevät kuin lupaus pysyvyydestä.

Se, mikä häntä todella pelotti, odotti kodin tuolla puolen. Ulkomaailma ja muiden ihmisten painostus ja heidän arvaamattomuus. Mahdollisuus tulla ymmärretyksi väärin tai pahemmin: ei nähdyksi lainkaan. Siksi hän irrottautui tietyistä ihmisistä, ei rohkeudesta vaan pakosta hengittää. 

Kirjeessä hän oli kirjoittanut vain yhden totuuden: "Olet aina turvassa ja sydämesi tietää sen." Ei siksi, että maailma olisi turvallinen, vaan siksi, että sydämessänsä oli paikka, jota kukaan ei voinut rikkoa. 

Nyt, penkillä istuessaan, hän tuntee sydämensä viisauden palanneen. Ei tyhjänä, vaan valmiina ottamaan hänet vastaan. Ei kysyen, minne hän jäi, vaan kuiskaten: "Tervetuloa takaisin kotiin, kun sydämesi on jälleen valmis avautumaan." 

Hän pakeni lapsesta alkaen, kunnes viimein pysähtyi ja kuunteli jälleen sydäntään.